Tapahtumat

TaPa vieraili sarja-avauksessa Naantalissa

04.05.2016 11:37

TaPa matkasi sarja-avaukseen aurinkoiseen Naantaliin. Tällä kertaa aurinko kuitenkin näyttäytyi hyvin hienovaraisesti ja hetkittäinen. Kauden avausta värittivät lähinnä vaihtelevat sade- ja raekuurot jo pelimatkan aikana. Myös kentällä nähtiin säävaihteluita ja erikoisia tilanteita.

Kotijoukkue VG-62 joutui jo alussa hieman altavastaajaksi kun TaPa vyörytti hyökkäyksiään kotijoukkueen kenttäpuolelle. TaPa loi painetta, mutta ei saanut viimeistä palasta loksahtamaan paikoilleen, eli vaaralliset tilanteet maaliedustalle jäivät syntymättä.

Ensimmäinen jakso mentiin TaPa hallinnassa. VG-62 ei pystynyt maalia tekemään, mutta TaPa antoi apuja ja tarjosi voiton avaimia vastustajalle. Oma maali rasitteena mentiin taukoa viettämään.

Toinen jakso aloitettiin mammuttimaisen vesikuuron saattemana. Olosuhteet vaikeuttivat omalta osaltaan TaPan takaa-ajoa. Toisella jaksolla TaPa pystyi jo luomaan merkittäviä maalintekotilanteita ja tasoitus roikkui ilmassa. Minuutit eivät kuitenkin riittääneet ja VG-62 kaunisteli voiton lisäminuuteilla tyhjiin kun maalivahti oli kulmatilanteen jälkimainingeissa toisessa päässä kenttää.

Sarja jatkuu kotiottelulla Kaupissa kun vastassa on TPV ja ensimmäiset sarjapisteet kiikarissa. Tiedossa on kova paikalliskamppailu, jossa voi käydä miten tahansa.

 -Jan

A20 Kakkonen käynnistyy

22.04.2016 12:51

TaPa A-98 aloittaa sarjakauden tulevana viikonloppuna kun A20 Kakkonen käynnistyy. Vastassa on kauden avausottelussa VG-62 ja ottelu pelataan Naantalissa sunnuntaina. 

Kevätkierroksella pelataan yksinkertainen sarja ja kolme parasta nousee syksyksi A-poikien Ykköseen.

Sarjataulukko ja ottelut löytyvät Ottelut osiosta -> ja Palloliiton  tulospalvelusta -> 

-Jan

TaPa A 98 pelimatkalla Saksassa

01.04.2016 12:41

Viirien vaihto ennen ystävyysottelun alkua. TaPan edustajat vastuuvalmentaja Pekka Stenman ja kapteeni Aki Vartiainen.

Tapa A 98 teki perinteisen A-juniorien kevätmatkan pääsiäisenä ystävyyskaupunki Wuppertaliin. Joukkue matkasi ensin laivalla Travemundeen ja sieltä bussilla Wuppertaliin. Ohjelmassa oli kaksi ystävyysottelua paikallisia joukkueita vastaan, harjoitukset, sekä tutustumista nähtävyyksiin.

Vastavuoroisesti Wuppertalin joukkue on kutsuttu vierailulle Tampereelle.

Kuvagalleria on nähtävillä täällä ->

Tampereen Palloilijat on valloittanut saksalaisen linnan.

Viimeinen sarjapeli Mäntässä

27.02.2016 13:39

Mäntän Valo pelaa loistavaa joukkuepeliä ja ryhmästä löytyy hyökkäyspään liikkuvaa, saumatonta pallonkäsittelyä jota on ilo katsella. Kun tämän lisäksi viimeistely on huippuluokkaa ja peli pidetään siistinä ottamatta turhia virheitä, niin tuloksena on Tampereen Piirin A20 Futsal liigan paras joukkue. Sarjavoittajasta ei ole epäilystä.

TaPa lähti Mänttään pelaamaan viimeistä koitosta vajaamiehityksellä. Kapteeni Aki Vartiainen oli loukkaantuneena sivussa ja riveistä puuttui muitakin tärkeitä pelaajia. Tästä huolimatta matkaan lähtenyt pieni ryhmä antoi tiukan vastuksen, loi maalipaikkoja ja yritti loppuun asti. Vahvempi kuitenkin vei voiton Mäntän perjantai-illassa ansaitusti 8-2.

Santeri Kääriäinen oli ottelun keskikentän herra - pyöritti peli, taisteli ja takakarvasi pallon uudelleen itselleen jos vastustaja sen vei. Kääriäinen myös teki TaPan avausmaalin Joona Suomisen kulmasyötöstä. TaPan toisesta maalista vastasi tutkapariksikin kauden mittaan muodostunut Henri Lehtonen ja Arttu Nurminen.

TaPalla oli ne omat maalipaikkansa, mutta niistä ei palloa verkkoihin saatu. Sen sijaan Valo käytti tilanteet hyväkseen ja viimeisteli varmuudella. TaPan maalivahti Juuso Nieminen pelasi hyvän pelin ja yritti parhaansa, mutta Valon hyökkyksen taitotaso kimmeltää sarjan ylimpänä kruununa, eikä sen yliotetta voi vastustaa mikään muukaan joukkue.

Sarjasta on vielä muutama ottelu pelaamatta, mutta TaPa on oman urakkansa suorittanut ja teki sen mallikelpoisesti. Sarjan selkeä kakkostila ja häviöt vain voittaja Valolle. Sattumien summana molemmat Valo-pelit pelattiin selvästi vajaamiehisinä. Tämä antaisi jossittelun varaa, mutta parempi voitti tällä kertaa. Muilta osin TaPa suoritus sarjassa oli mallikas. Tiukkoja pelejä käännettiin loppusuoralla voitoksi ja nimenomaan selkeänä kiteytymänä oli pahoissa paikoissa venyminen.

TaPa A98 suuntaa nyt katseet kesään ja jalkapalloon. Joukkue pelaa A20 Kakkosessa, jossa vastaan tulee paikallisten joukkueiden lisäksi kovia ryhmiä länsirannikolta. Näitä koitoksia odotellessa kiitokset TaPalle hienoista hetkissä. Futsal on hieno harrastus.

-Jan

<< 1 | 2 | 3 | 4 | 5 >>